Spolia on ollut toteuttamassa Helsingin kiertotalousklusterin toimeksiannosta tiilien ehjänä irrottamisen kokeilua syksyn 2022 aikana. Tavoitteena oli saada kokemuksia eri menetelmillä tehtyjen tiilien irrotuksien onnistumisesta ja menetelmän vaikutuksesta työn kestoon, laadulliseen lopputulokseen ja tätä kautta kustannustehokkaan irrotustavan tunnistamiseen. Irrotuskokeilu toteutettiin Hämeenlinnan vanhan naistenvankilan purun yhteydessä. Loppurarportti ilmestyy alkuvuodesta 2023 ja siinä esitellään kokemuksia myös useista muista Suomessa toteutetuista tiilien irrotusprojekteista. Tehdyn kokeilun ja sen havaintojen myötä voidaan todeta, että laadukkaalla ennakkosuunnittelulla ja kaikkien osapuolien sitoutuneella yhteistyöllä tiilien uudelleenkäyttö voidaan liittää osaksi isonkin mittakaavan rakennushanketta. Ja näitä esimerkkejä ja päättäväistä tekemistä tarvitaan, jotta uudelleenkäytöllä saavutetaan se vaikuttavuuspotentiaali päästöjen pienentämiseen ja neitseellisen materiaalin säästämiseen, mikä sillä on. Kokeilut on tärkeä osa mentäessä kohti teollisen mittakaavan tuotantoa. Kehitystahti ei saa hidastua, päinvastoin kiihdytetään entisestään.